maanantai 31. joulukuuta 2012

VUOSI 2012

Mitä tapahtuikaan vuonna 2012?

Tammikuussa jätin matikanope opiskelut ja pakkasin laukut ja otin suunnaksi Etelä-Ruotsin. Heppa-ala kutsu ja oli päästävä näkee vähä maailmaa. Ruotsissa viihdyinkin elokuun alkuun asti.



Huhtikuussa rupesin ratsastamaan Torea, tuota elämäni hevosta. Tarjouksenki tein, mutta koskaan en sitä saanut ostettua, ikävä on kova <3

<3


Toukokuussa kävin muutaman päivän visiitillä Suomessa ja Ypäjällä pääsykokeissa. Pääsykokeet ei menny iha nappii ku koulupaikka ei auvennu :/

Kesäkuussa oli taas muutaman päivän Suomessa ja kävin Iisalmessa ammattikorkeen pääsykokeissa. Ja sinnehä oisin päässy hevosagrologiks opiskelemaan. Olin kuitenki hakenut oppisopimuspaikkaa ja kesäkuussa sain tiedon et saan tämän paikan.

Elokuussa tulin pois Ruotsista ja heti alotin työt Imatralla. Heppojen parissa edelleenki pysytää siis :)

Lokakuun alussa kävin koeratsastaa Judan ja puoles välis lokakuuta olinki hevosen omistaja. Myös mummo kuoli lokakuussa </3

<3


Loppuvuos onki menny iha hurahuksessa, eikä mitään ihmeempiä ole tapahtunut. Toivottavasti vuosi 2013 olisi parempi vuos!

GOTT NYTT ÅR!

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kiitos Joulupukki! :)

Tässä joululahjani kuvina;

kynttilä kummipojalta

nyt kun mulla on auto, niin isosiskolta sain autolapion, harjoja, autonhuoltosarjan ja huomioliivin, liiviä lukuunottamatta kaikki siis tietysti vaaleanpunaisena ;)

ihana pehmeä viltti ja kahdet lämpimät sukat

äitiltä shampoota, saippuaa, deodorantti ym.

tässä on sit vuoden 2013 karkkini

magneetti äitiltä tuliaisina Kreetalta ja vähän rahaa

exelin huppari
Äitin auto on nykyää myös kokonaa miun käytössä eli miul on oma auto :) Huomenna myös selviää ostaako iskä kämpän miulle Imatralta et pääsisin vihdoin muuttaa omaan kämppään :)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

love like winter

Tässä tälläinen talvinen kuvapostaus, kun käytiin siskon kanssa ottamassa rannalla kuvia. © Isosisko



















sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Harjun viikko

Maanantai:
Eka tunnilla tehtiin hevosen päivittäisen hoidon suunnitelma, eli milloin ruokinnat, tarhaukset ja liikutukset. Tää tunti oli kyllä jotain niin tylsää ja siin ei oppinu mitää uutta.
Tokaks opon tunnilla meinasin nukahtaa ku samat asiat kerrottiin monta kertaa tunnin aikana, huoh!
Kolmas tunti oli mielenkiintosin eli ajoa! Ajoin ruunalla Sugre Montagne eli Sulolla. Tällä tunnilla opin valjastamaan ravihevosen ja ajoin ihan yksin :p harjoteltiin pujottelua, kun sellainen tehtävä tulee näytös, joka on sit keväällä. Kyl nää käytännön tunnit siis on vaa niitä parhaita, ammattikoulu<3

Tiistai:
Eka tunti käytii läpi eläinkuljetuksien lakia, ja samaa asiaa kerrattiin koko tunti ja no tuli ehkä jtn uutta, mutta oli aika tylsää.. mut tästä asiasta tulee kirjallinen koe. Tosin tästä aiheesta meille ois voitu antaa vaik noi kirjallisena ja joka ikinen ois osannu ne lukea ite.
Toka tunnilla oli juoksuttamista, mulla ja Emilialla suokkiruuna Pakkasukko eli Pekko. Saatiin tietää et voi kääntää päänsä pois ja pukittaa ihmistä päin, eli odotukset juoksutuksen suhteen ei ollu kovin korkealla. Mulla Pekko ei tehny mitää ihmeellisyyksiä vaa meni iha kivasti, tosin oli aika laiska ja sai koko aja olla ajamassa eteenpäin. Mutta eipä täs oppinu mitää uutta juoksutuksestakaan.. ja kotitehtäväks saatii harjotella juoksutusta eli jos rupeis joka viikko juoksuttaa kaikki nuoret + Judan. Mut tästäki tosiaan näyttö sitte, tää tunti venyki sit kolmeen asti.
Tuntien jälkeen kävin vielä opon luona ja tehtiin mun henkilökohtaistamislomake. Eli opo tulee käymää tässä vielä mun työpaikalla ja kattellaan sit et tartteeko mun tulla ees jokaiselle lähijaksolle (toivottavasti ei tartte) ja sit ens vuonna en kulekkaa enää näitte heppahoitajien mukana vaa meen ratsastuksenohjaajien mukaa ja suuntaudun siihe :)) (jos nyt mut hyväksytään näitte ratsastuksien perusteel mitä Harjus on nii sille linjalle) Ja nyt mut on jopa lisätty tälle luokalle ja sain lukujärjestyksenki näkyvii, hyvin toimii tää homma :D

Keskiviikko:
Eka tunnilla harjoteltii aluks luokki valjastusta suokkiruuna Hupatuksella. Sen jälkee laitettii työvaljaat ja perään lava ja käytii tekee pien lenkki niillä. Lopussa harjoteltii viel vähä valjastusta ja nyt se jo onnistu :) Katotaa osaanko enää sitte ku näyttö vasta kesäkuussa :D
Sen jälkee meil oli työturvallisuudesta teoriaa ja oli kyl aika tylsää, ku eipä tossakaan tullu taas pahemmi mitää uutta opittuu..
Vikaks oli opon tunti ja koko kaks tuntii meni siihe ku sanottii mitä asioita pitäs parantaa koulutuksessa, kun ois kiva jos täällä oppis aina jotai uutta ku kuitenki nii harvoin ollaan täällä ettei tää ois iha turhanpäivästä
tuntien jälkee käytiin viel pienel porukal harjottelee ravitallil luokkivaljastusta, kun sitä ei aamul nii paljo kerenny et se ois iha selkeetä, mut kyl seki nyt onnistuu :)





Torstai:
8h yrittämisestä teoriaa! Tää oli niiku jotain niin tylsää ja puuduttavaa. Noh melkein sen koko ajan istuinki facebookis ja no okei sain tehtyy rahoituslaskelman valmiiks :)

Perjantai:
Aamulla oli vaan ratsastusta. Sain ratsuksi suomenpienhevostamma Harjun Helmen. Tunnilla tehtiin paljon siirtymisiä ja pohkeenväistöä. Oli kiva tunti ja Helmi oli kiva pikku suokki :)