Tämän jälkeen alkoi sitte valmennukset. Ja ratsuna oli Ein Eternal Life. Aloitettiin painopisteen siirtämiselle eteen ja taakse, siis yksi askel taakse yksi eteen. Aina on opetettu, että kun haluaa hevosen hidastavan niin pitää nojata taakse. Mutta EI, vaan kun halutaan painopiste taakse, niin silloin itse asiassa vähän kallistutaan eteen päin. Samaa treenausta jatkettiin ravi-peruutus-ravi siirtymisillä.
Sitten tehtiin vähän lisäyksiä ja kokoamisia käynnissä ja ravissa. Askeleen saa lyhenemään kun painaa vähän päkiää alaspäin siinä vaiheessa kun saman puolen istuinluu menee alas ja puoleestaa pitenemään, että painaa kantapäätä alas.
Laukannostoissa tuli jälleen yksi ahaa -elämys. Olen tähän asti varmaan aina kääntänyt itseäni lantiosta sisälle ja oon siis antanu hevoselle ihan ristiriitaisia apuja. Vartalo kun kääntyykin vähän ulos, jolloin sisälonkka tulee eteen ja ulkojalka taakse. Ja nämä tapahtuu siis automaattisesti kun vähän kiertää omaa lantiota. Ja sisäjalalla ei siis laukannostossa tehdä mitään, niin kuin minulle on aikoinaan opetettu. Ainoastaan ulkojalalla "polkaistaan mopo käyntiin".
Tänään tehtiin painonsiirtoja sivusuunnassa. Ympyrää pienennettiin painamalla ulkoistuinluuta tiiviimmin satulaan ja suurennettiin sisäistuinluuta satulaan painamalla. Ja tämä piti tehdä silloin, kun istuinluu "upposi" satulaan. Takaosaa väistätettiin ulos ympyrältä ihan vain lantiota hiukan kiertämällä ja omaa painopistettä muuttamalla.
Oma ongelmani on alas painuvat kädet. Tähän sain tosi hyviä vinkkejä. Pitää painaa lapaluita vähän yhteen ja kyynärpäitä alas, näin nyrkit nousee ylös. Ja oikeesti tämäkin toimii. Myös oma istuntani suoristui, vaikka koko ajan tuntui siltä että oon etukenossa. Vinkit oli tosi hyviä ja hyödyllisiä ja poni liikku rennompana ku koskaan enne mun alla :) Ja miten pienellä, pelkästään painolla voi saadakkaan hevosen tekemään vaikka mitä! Suosittelen kaikille CR-kurssia, huomaa kuinka huonosti siellä selässä istuukaa ;)
Mutta kuten otsikko kertookin, eniten kuultu kommentti valmennuksien aikana oli "saa hengittää". Uusiin asioihin keskitty niin paljon, että hengittäminen unohtu. Kuvat tältä päivältä ©Mervi.