Tänään olin kaverini ponin Armani IV:n eli Muhkun kanssa kisoissa Mäntyharjussa. Siellä oli aluekoulukisat, tosin me mentiin vain seuraluokka. Ratana oli Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma. Kisoihin oli ilmottautunu tosi paljon ratsukoita, joten kisat jouduttiin jo aloittamaan klo 8. Joten me jouduttiin aamulla lähtee ajamaan jo viideltä kohti kisapaikkaa.
Kun olin noussu hevosen selkään ja kuullut tuttuni radasta, kun oli ensimmäinen ratsukko, niin tajusin että hei oon opetellu väärän radan. Noh siinä sitte opettelin nopeesti uuden radan, onneks ei ollu vaikee :)
Verkassa poni oli tosi hieno ja liikku eteenpäin ja teki kaiken pyydettävän. Kun mentiin kenttien väliselle tielle odottamaan omaa vuoroa ja heitin raipan pois, niin poni hyyty. Ei ottanu askeltakaan ilman että käskin -.-' Tästä voikin arvata millaista menoa oli kouluaitojen sisällä. Poni ei siis oikeesti liikkunu ite eteen yhtään. Jouduin käyttämään tosi paljon pohjetta ja kannuksii että sain sen laukkaamaan edes yhden ympyrän. Onneks oli aamu ja viileä, kun oli aika rankkaa ratsastaa noin paljon heppaa eteenpäin.
Tavoitteena oli yli 60%, mutta siihen ei päästy. Harmittaa tosi paljon, mutta minkäs teet jos poni hyytyy ku raippa jätetää pois. Mut tuli sentään 59,722% eikä oltu ihan viimesiä. Oliskohan sija ollu 10./16. Tässä vähän tuomarin kommentteja;
Toivoisin lisää energisyyttä raviin ja laukkaan, valmistele siirtymiset, kaunis ratsukko, kiva ratsu. Tsemppiä treeniin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti