Kuukaus sitten oli tosiaan seuraestekisat meijän tallilla. Menin tallin opetushevosella, 5v piensuokkiruunalla Myrällä 70cm. Poni oli aika laiska, ja en keskittynyt ratsastamiseen. Ja no jos menee iha ok, niin unohan ratsastaa yhtä hyvin viimeselle esteelle ja sehä sit tietysti tiputettiin. Se ärsytti, mutta ei voi syyttää ku itseään.
Kaks viikkoa sitten torstaina aamulla lastasin Finaalin traikkuun ja 6.00 auto starttasi kohti Harjun Oppimiskeskusta. Vuorossa olivat soveltuvuuskokeet aikuiskoulutuksen ratsastuksenohjaajalinjalle. Ensimmäisenä mulla oli haastattelu, mikä nyt meni aika hyvin ja paljon hyö tiesivätkin jo musta ja tulevaisuuden suunnitelmistani, kun oltiin maaliskuussa ja saman tyylinen keskustelu käyty. Stressaavin osa olikin siis edessä..nimittäin ratsastus! Tosiaan lainasin talliltamme opetushevosta Finaalia. En kyseisellä hevosella keväällä paljon ratsastanut, kun se on tosi suosittu tunneilla. Alkuun saatiin verrytellä hevosia itsenäisesti, jonka jälkeen meille annettiin ohjeita mitä tulee tehdä. Tehtiin siirtymisiä, peruutuksia ja pohkeenväistöjä, ei siis mitään ihmeellisyyksiä tarvinnut osata. Sitten vaihdettiin estekamat päälle ja alko esteosuus. Alkuun tultiin muutama kerta kavalettia ympyrällä. Tämän jälkeen pystyä vinolla lähestymisellä molemmista suunnista ja sit vielä kerran pientä okseria. Loppuun tultiin sitten koko rata. Radassa tuli muutama huono kohta. Toisen kerran kun tultiin vinolähestyminen, niin huomasin ettei askel oikein osu ja pyysin Finaalii lähtee vähä kauempaa, mutta herra päätti että haluaa ottaa miniaskeleen ja hypätä sitte.. Myös viimeselle esteelle tultii huonosti ja kielto, mutta kyllä siitäkin sitten yli päästiin. Eniten pelkäsin radassa kolmoissarjaa, ravilähestymisellä ristikko-5,5m-pysty-9,5m-okseri. Mutta tämä olikin ehkä radan onnistunein kohta, tsemppasin siihen parhaiten! Finaalkin oli sopivan reipas, joten sen kanssa oli helppo mennä :) Rata oli siis tämä no 3, joka tulee olemaan välikokeessa, mutta 2 ja 3 esteitä ei ollut meillä ollenkaan.
Saman viikon sunnuntaina oli sitten harjoituskisat ja menin taas tällä ihanalla pikkuruunalla :) Tällä kertaa luokkana 75cm ja VOITTO! Alkuun poni ei oikee liikkunu eteen, mut paljon pohjetta niin olikin sitten radalla tosi reipas. Eka este oli jälleen sen kamalan pelottavan estevaraston kohalla, joten poni punki oikeelle ja meinas mennä ohi, mutta napautin kunnol oikeella pohkeella että yli mennään. Mentiin tosiaan kovaa, sillä moni teki lyhyemmät tiet ja vaikka saivat nollaradat niin ajalla hävisivät silti. Hieno Myräkkä! <3
Menin myös Finaalilla 90cm ja se meni myös hyvin, lukuunottamatta yhtä huonoa lähestymistä, mutta onneks heppa hoiti homman kotiin :) Mutta nollarata ja tuloksena 2.sija!
Mutta tosiaan pelkäsin, että mitä Harjusta tulee. Pääsenkö kouluun vai en. Kun kirje tuli, niin meni pari päivää enne ku uskalsin sen avata. Tasoero pääsykokeis oli suuri. Mutta voin sanoa etten ollut paras mutten huonoinkaan. Mutta kirjeessä luki;
Onneksi olkoon! Sinut on valittu oppilaitoksemme opiskelijaksi seuraavasti: ratsastuksenohjaajaOlihan se tietysti kiva saada tuo tieto, mutta en silti ollut alkuun varma otanko paikan vastaan. Noh nyt on otettu koulupaikka vastaan ja yritetään tehdä unelmista totta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti