keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

voittajan on helppo hymyillä

Sunnuntaina oli tosiaan IRa:n alue-estekisat. Ilma oli mitä mahtavin kisaamiseen, poutaa mutta ei kuitenkaan ollut liian kuuma. Kuvat © Pinja Kumpulainen & Henna

Ensiksi mentiin ponin kanssa seuraluokka 70cm arv. 367.1. Koska menin ponilla, niin starttasimme luokan alkupäässä, neljäntenä. Luokassa oli yhteensä 20 lähtöä. Verkassa poni oli älyttömän hyvä ja otimme kolme verkkahyppyä, kaksi pystylle ja yhden okserille. Esteverkka oli maneesissa ja siellä oli tosi pehmeä pohja, joten siellä ei tosi paljon tehnyt mieli ratsastaa. Kun päästiin radalle ja tuomari vihels pilliin, niin poni ampas ku mikäki :D Ennen lähtölinjaa oli kuitenkin aidan vieressä kamalan pelottavat muurilaatikot, mitä piti pompata sivuun ja tehtiin voltti, mutta onneks tää tapahtu enne lähtölinjaa. Noh sit päästiinki lähtölinjan yli ja vauhti oli aika kova. Ennen kun olen nähnyt ponin kisoissa, niin se on ollut aika laiska ja tullut lähelle, mutta nyt se meni kovaa ja hypytkin oli hyviä :) Perusrata meni puhtaasti, joten vikalta esteeltä kaasu pohjaan ja kohti kakkosvaihetta. Koska poni pyrki jo ite eteenpäin, niin tein vaan pienet tiet että päästään mahdollisimman nopeesti maalin. Ja kuinkas kävikään TUPLANOLLA ja kärkiaika :) Olin niin tyytyväinen minun ja ponin ensimmäiseen esterataamme. Pitkään jouduimme odottelemaan, että luokka oli kokonaan ohi ja jännittämään sitä meneekö kukaan ohitsemme. Moni ratsukko meni kyllä kovaa, mutta hevoset ei kääntynyt yhtä pienille teille kuin Muhku, joten eka esteratamme ja VOITTO!

poni osaa olla ylpeä itsestään <3

kunniakierroksella

Sitten olikin vuorossa ponin eka aluestartti. Luokkana 80cm arv. 367.1. Poni oli jo hiukan väsynyt, kun oli pitänyt odotella niin pitkään ennen tätä luokkaa. Starttasimme toisena, kun oli tullut yksi jälki-ilmottautuminen. Poni oli kyllä tässäkin luokassa reipas ja jarrut ei menny läpi. Sen takia tulikin muutama vastalaukka pätkä, kun poni ei automaattisesti vaihda laukkoja ja jarrut kun ei toimi nii minkäs teet. Kaikista esteistä päästiin kuitenkin yli. Yksi harmillinen pudotus tuli vitos esteelle. Kentän toinen pääty oli aika pehmeä ja tätä harvaa pystyä lähestyttiin sieltä. En nähny ite paikka esteelle, joten jouduin luottamaan poniin vähän liikaa. Ja se sitten kostautu pudotuksella. Mutta muuten olen kyllä tosi tyytyväinen poniin, kun suoriutu tästäkin radasta kunnialla läpi :) Sijoitus oli 23./31.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti