sunnuntai 3. marraskuuta 2013

treeniä

Muutamaan viikkoon on mahtunut paljon treeniä ja tutustumista uuteen ratsuuni. Olen yrittänyt mennä mahollisimman paljon opetuksessa, koska varsinkin näin alkuun tarvitsee paljon neuvoja miten saa hevosen kulkemaan paremmin.

Alkuviikosta oltiin myös Harjussa treenailemassa esteitä. Maanantaina oli kontrolliharjoituksia ja tiistaina hypättiin rata kolmosta, joka on ensimmäinen välikokeemme.

Nyt viikonloppuna oli HubSilla aluekoulu- ja alue-estekisat. Menimme molemmissa lajeissa kuitenkin vain seuraluokat. Koulua mentiin Helppo C:1. Jamppu oli aika jännittynyt radalla ja tuli muutamia rikkoja, mutta ensimmäiseksi kouluradaksemme olin kuitenkin ihan tyytyväinen. 59.500% ja sijoitus 2./12. Koulutuomarit kehuivat ponskia ja lisää kouluratoja vaan alle niin jännitys häviää ja ainestaha hevosessa kyllä tuolla puolella on :)

Tänään oli sitten esteitä, seuraluokkana oli 70cm arv. 367.1. Verkassa yritin hyppyyttää ponskia liian kaukaa, mutta sitten rupesin ratsastamaan ja toin sen lähemmäksi. Tavoitteena oli vain nollarata, enkä edes toisessa vaiheessa ratsastanu aikaa. Ja tuplanollaha sieltä tuli ja sijoitus 2./17.

Seuraluokista oli myös yhdistetty kilpailu, jossa siis molempien kilpailuiden sijoitukset muutettiin pisteiksi ja pienimmän pistemäärän saanut voitti. Ja myö voitettii se ihan ylivoimasesti! :) Hieno Jampula <3

Menin myös alue 80cm Muhkulla. Tuplanolla ja tähän mennessä meidän paras rata ponin kanssa! Aika ei riittänyt sijoituksille, ja jäätiin vissiinki ensimmäiseksi ei sijoittuneeksi. Mutta se ei niin paljon harmita kun olin tosi tyytyväinen rataan :)

Ja oli vissii eka kerta ku mie ratsastin radalla enkä vaa matkustanu ja tyrkänny hevosta esteistä yli :)

Loppuun vielä kuvia estevalmennuksesta 19.10. ©Elli





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti