sunnuntai 28. lokakuuta 2012

eka kouluvalkka

Perjantaina oli Paken kouluvalkka. Ajattelin että siitä ei tule mitään, kun en saa Judaa kulkemaan oikeinpäin.

Alkuun tehtiin toisella pitkällä sivulla avoa käynnissä, sitten L:ään pysähdys ja 6 askelta peruutusta. Tosin mun piti saaha vaa Juda peruuttamaan suoraan ja pidettyy ohjat kädessä ettei se revi päätään alas tai yritä pompata pystyyn. Peruutukset kuitenkin alko sujumaan pikkuhiljaa paremmin. Peruutuksesta lähettii suoraan raviin ja toiselle pitkälle sivulle tehtiin loiva kiemura. Tässä vaiheessa Juda kulki vielä aika jännittyneesti ja pää ylhäällä.

Sitten mentiin kaikki isolle keskiympyrälle oikeaan kierrokseen. Puolet ympyrästä tehtiin väistöä ja toinen puoli taivutettiin ja tehtiin puoleen väliin voltti vasemmalle. Väistöissä ois pitäny mennä harjotusravissa, mutta Juda jännitty ja tarjos laukkaa, joten kevensin väistötkin että sais ees vähä väistettyy. Kun lopetettiin väistöt ja taivuteltiin vain ympyrällä, ja molempien lyhyin sivujen kohalle tehtiin voltit vasemmalle, niin Juda alko rentoutumaan. Pystyin eka kertaa istumaan siellä harjotusravissa ja se tunne ku hevonen alko liikkumaan rennostin oli mitä mahtavin.

Tässä pari kuvaa © Pinja. Ja tosiaan mun kameralla saa vaan tän laatusta kuvaa maneesista, kun siellä on niin pimeetä.





Laukat ja sen jälkeiset ravit ei sit mennytkään enää hyvin, koska laukassa Juda jännittyy ja nostaa päänsä tosi ylös ja se kun innostuu laukkaamisesta niin paljon niin se on nyt meillä se haasteellisin asia, mut sitä pitääki alkaa treenaamaan. Ja mun pitää itekki opetella ratsastamaan alapohje kiinni, koska heti kun Juda alkaa kuumumaan niin irrotan pohkeen kyljestä. Ravissakin se kulkee rennommin ku muistan pitää sen alapohkeen kiinni. No tästä ei oo ku tie ylöpäin.

Eilen oli sitte vähä kevyempi treeni käynnissä ja ravissa. En voi ymmärtää et miten yks valmennus voi tehä nii paljon, mutta vähä aikaa ku olin ravaillu nii Juda alko menee tosi rennosti. On mulla ihana heponen <3

tiistai 23. lokakuuta 2012

erikoisestetunti

Eilen oli tosiaan erikoisestetunti.



Alkuun hypättiin lankkupystyä ja se meni ihan hyvin. Sen jälkeen alettiin hyppää muuriverho-laine -sarjaa. En ratsastanu tarpeeks pohkeella eteen ja Juda kiels laineelle ja tipuin esteen päälle. Jalka osu tolppaan ja nyt kämmenen kokonen mustelma sääressä, kiva.

Tän jälkeen hypättii X-okseri - palikkapysty -linjaa. Tää meni Judan kanssa aika hyvin, mitä nyt ekaks sille pystylle kiels ku en ratsastanu tarpeeks. Sit hypättii ekaks koivupysty ja sen jälkee linja toisesta suunnasta.

Näitte jälkee hypättii viel porttiokseria, sille oli vaikee lähestyminen, koska okseri oli lyhyellä sivulla ja meidän maneesi on tosi pieni! Loppuun hypättiin vielä portti-palikka-okseri. Viimenen okseri oli lopussa metrin korkunen.

Juda oli alkuun aika kuuma ja kävi vähä kierroksilla ku ei oo päässy taas hyppäämää. Mutta nyt tiijän paremmi et millanen se on hypätä ja pitää vaa muistaa ratsastaa sitä tarpeeks jalalla eteen, niin se rauhottuu siitä. Ja martingaali pitää kyllä ostaa!

Tänään oli sitten vähän rennompi päivä ja huome vois vetää kunnon koulutreenin.

maanantai 22. lokakuuta 2012

uusi ulkoasu

Uusi syksyinen ulkoasu, mitä pidätte? Ja bannerista kiitos Lotalle.

Kohta ois lähettävä talliin ja ois erikoisestetunti Judalla. Illalla tai huomenna kirjottelen tunnista :)

lauantai 20. lokakuuta 2012

kuvailua

Lappeenrannasta mukaan tarttui Horse Guardin punainen satulahuopa ja samanväriset Jacsonin pintelit.

Kun tulin takasin Imatralle, niin otettiin kuvia Judasta. Kuvat © Elli.






Tänään oli rennompi päivä ja ratsastin reilun puol tuntia, niin että sain Judan menemään ravissa oikeinpäin molempiin suuntiin. Huomenna aamulla irtojuoksutan ponin ja sitten otan suunnaksi Mäntyharjun.

Btw, tein Judasta nyt välilehden tohon sivun ylälaitaan ja bannerikin pitäis uusia, oisko halukkaita tekijöitä?

perjantai 19. lokakuuta 2012

jumppatreeni

Tänää meil oli jumppatreeni. Alkuun tehtiin noin puolen tunnin alkuverkka ympyrällä kevyes ravis ja laukassa. Sen jälkeen tulin pituushalkasijalla jumppista kavaletti-puomi-kavaletti-puomi-kavaletti. Tulin tätä molemmista kierroksista muutamaan otteeseen, niin että sain Judan kuuntelemaan pidätteitä, vähän ku meinas tyttö innostuu kavaleteistaki.

Loppuun tein vielä muutamat laukanvaihdot kavaletin avulla. Eli kavaletti oli pituushalkasijalla ja hyppäsin sen aina vinosti. Kun molempiin suuntiin oli tullu muutama onnistunu laukanvaihto niin rupesin tekemään loppuverkkaa. En tajuu mite tos polles voi olla nii paljo energiaa ku se ois halunnu viel vaa jatkella laukkaamista iha korvat tötteröllä. Mut tänää oli reilun tunnin treeni ja Juda oli iha hiestä märkä. Huome on kevyemmän treenin vuoro ja toivonmukaa huome ei tule kaatamalla vettä nii saatas Judast vähä kuvia :)



Ja huome meen käymää Lappeenrannas vähä shoppailee ku pitäs löytää pollelle sadeloimi, vyö, panssari, suojat ja kaikkee muutaki haluis ostaa mut noi on nyt ehkä ne tärkeimmät.

tiistai 16. lokakuuta 2012

eka koulutunti

Päivällä käytiin irtojuoksuttaa Juda kentällä että saadaan siitä joku kuva tallin sivuille. Juda ravas häntätötteröllä ja nautti ku sai juosta.

vähä pitäs lisää lihasta saaha ettei näyttäs tyttö iha lämppäriltä


Illalla menin käymää koulutunnilla. Aiheena meillä oli istunnalla vaikuttaminen, mutta enemmänki me Judan kaa keskityttii siihe et voi tulla ohjantuelle ja kulkee oikeinpäin. Loppua kohden alko jo kivasti kulkee pätkiä oikeinpäin. Ekassa laukannostossa Juda vähä kuumu ja heitti pienen pukinki, ei oo vissii tottunu hirveesti siihe et monta muutaki heppaa laukkaa yhtä aikaa. Mut innolla odotellaa ens viikon kouluvalkkaa.

maanantai 15. lokakuuta 2012

onnellinen hevosenomistaja

Tänään tehtiin sitten kaupat ja Juda tuli uuteen kotiin :) Kuvia Judasta tulee toivottavasti jo huomenna :)

Tänään kävin maneesissa ratsastamassa Judan ja aluks kaikki oli neidin mielestä kovin pelottavaa ja jännää. En tiiä kuinka paljon se on ollu ees maneesissa, mutta kyllä se siitä. Loppuakohden alko jo vähä rentoutuu ja kyllä siitä viel tulee mulle hyvä heppa.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

tallikisat ja jännitystä ilmassa

Tänään oli tallin estekisat. Ekaks mun oli tarkotus mennä Finaalilla 80cm, mutta maanantain estetunti meni sen kanssa niin penkinalle että peruin. Menin kuitenki 5v ruunalla Chokolla 50cm. Olin hypänny Chokolla kerran ja se oli just mun tyyppinen hepo hypätä, kun täällä ei kovin montaa sellasta ole millä tykkään hypätä.

Verkassa otettii muutama hyppy ja ne meni tosi hyvin, joten lähdin positiivisella mielellä radalle. Radalla Choko oli aivan super. Se vähä jopa innostu ja kakkosen jälkee meinas olla vähä vaikeuksii et saahaa vaihettuu laukka ku ei meinannu pidätteet mennä läpi. Mutta tuloksena puhdas rata! Arvosteluna oli A.2.0, joten jos oisin halunnu voittaa niin olisi pitänyt ratsastaa pienemmät tiet, mutta en ratsastanu aikaa vaan puhdasta rataa koska kyseessä oli kuitenki vielä hiukan kokematon heppa esteillä. Mutta radalla ollut pressumuuri tuotti monelle ratsastajalle vaikeuksia, joten oltiin Chokon kanssa 2.sijalla. Olin kyllä tosi ylpee pikkupojasta.




Btw, huome selviää oonko onnellinen hevosenomistaja :)

lauantai 13. lokakuuta 2012

Enkeli vuoteen vierellä kulki,
mummon silmät hiljaa sulki.
Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen,
on paistava mummolle ikuinen.

viimeistä kertaa mummoa katsomassa 15.9.2012

Lepää rauhassa mummo </3
16.9.1908-12.10.2012 

perjantai 5. lokakuuta 2012

koeratsastus

Kävin tänää koeratsastamassa pv tammaa Lappeenrannassa. Alkuun se oli hiukan jännittynyt ja se kuulemma tarvitseekin pitkän alkuverkan rentoutuakseen. Esteillä se oliki sitte iha mun tyylinen hepo, hiukan kuumahko joka imee esteille ja hyppää hyvin.

Kyseessä tosiaan 8v tamma, jolla säkää vajaa 160cm eli sopiva pikkuheppa mulle. Nyt kun oon kattellu videoita ja kuvia (kiitos Pinjalle ja Ellille), niin kyllä toi taitaa olla se heppa minkä ostan. Toivottavasti eläinlääkärin tarkastukset menee läpi nii sitte voinki olla onnellinen hevosenomistaja :)

100cm